Hämärää

Joskus

istuin pimeässä huoneessa yksin

hämärän kanssa vieretyksin

Tuulenneito

Sumuhuntu otsallansa,

päivänpaiste kruununansa

tuulenneito, kesän lapsi

saapuu helmat helkkyen

Pulpahti mieleen

Vesi laulaa kuopassaan

alla vihreän, puhuvan katon

Hän

Sanoin sille, että tulee

ajoissa kotiin

Näin sen silmissä

vuoristojärvet

Se vain hymyili

Nimetön

Herra loi kauniit asiat

jotta emme surisi

vaan muistaisimme iloita

Ilolla on siivet,

jotka kantavat kauas

Piiloleikki

Astun verhon taakse

Palaat vielä ymmärrettyäsi,

että huono piilohan se on

Sinut löytää heti,

joudut aloittamaan alusta

Ei minua voi nähdä

Älä kuvittele olevasi turvassa

tarkalta katseeltani

Tule jo sieltä pois,

lasken hitaasti kymmeneen

Ei, en minä palaa

En jaksa enää odottaa,

pitääkö sinut hakea sieltä?

Olet itsepäinen kuin aasi,

etkä kovin viisas.

Ei sillä ole väliä;

Tämä verho on esirippu,

jonka takaa elämäni alkaa

Sinulta näkymättömissä

Nimetön

Hän kävelee yksin

käsi kädessä tuulen

ei koskaan löydä kadottamaansa

polulta pimeän

Häm ei ole enää olento,

vain vaeltava sielu

Ikuisessa yössä

hän tomuksi hajoaa

tuulen kuiskaukseen