Ranta niin kaukainen

Sieluni on tyhjä, pölyttynyt kuppi,

hylätty sydämen perukoille

Helppohan sellainen kuppi olisi singota seinään

jos sen taas joskus löytäisi

Itkeä sitten syviä viiltoja lihassaan,

sielun sirpaleiden kosto heittäjälle

Sinä kuitenkin sanot, ettei se mitään auta

vaikka särkisi sydämensä

ja uisi pimeydessä,

sukeltelisi surun pohjamudissa vailla suuntaa

Sinä seisot sieluni päällä

ja sitä vartioit öin päivin

jotten heittäytyisi pimeyteen

ja uppoaisi sinne hitaasti

Kun sanot hymyillen,

ettet tarvitse muuta kuin hymyni

Annan sen sinulle lasisessa laatikossa,

jonka läpi näkyvät käteni viiltojen väsyttämät

Maalaat naurun kasvoilleni

Odotan, että kaikki muuttuu todeksi

Ikävä

Maailmani on täynnä sinua

Puiden puheessa kuulen äänesi,

tähtien takana kirkkaat silmäsi

sanovat: odota minua

Odotan

kunnes tuuli laantuu ja tähdet himmenevät,

luonto hiljenee ja aurinko sammuu

kun sinä palaat

Nimetön

Istuin satamalaiturilla odottamassa laivaa
Joka ei koskaan saapunut

Kuvittelin kai näkeväni sen uuden huomisen varjossa taivaanrannassa
Ei se koskaan tullut minua hakemaan

Keräsin kyyneleeni, nousin ja lähdin pois

Tahdon olla yksin

Katse jo valmiiksi pilvinen,

harmaa

Pieni tekemättä jäänyt asia,

sanomatta jäänyt sana

mielen myrskyssä

Ukkonen ei ole kaukana

Rajana vain taivas

Taivas on liian

matalalla

kun ajatukseni liitävät

korkealla

Suomenlinna, II

Lokin pyrstö piirtää ilmaan

näkymättömän viivan

jota katseeni seuraa

Kallio kuin hylkeen nahka

Siellä lokki merta vartioi

Suomenlinna

Aurinko kävelee taivaankannen yli

ja sen polku heijastuu veteen

joka minulle kuiskailee

kalliota vasten

Kaislalla piirrän veteen sanoja

jotka tuuli maalaa pois

Hämärää

Joskus

istuin pimeässä huoneessa yksin

hämärän kanssa vieretyksin

Tuulenneito

Sumuhuntu otsallansa,

päivänpaiste kruununansa

tuulenneito, kesän lapsi

saapuu helmat helkkyen

Pulpahti mieleen

Vesi laulaa kuopassaan

alla vihreän, puhuvan katon

Hän

Sanoin sille, että tulee

ajoissa kotiin

Näin sen silmissä

vuoristojärvet

Se vain hymyili

Nimetön

Herra loi kauniit asiat

jotta emme surisi

vaan muistaisimme iloita

Ilolla on siivet,

jotka kantavat kauas

Piiloleikki

Astun verhon taakse

Palaat vielä ymmärrettyäsi,

että huono piilohan se on

Sinut löytää heti,

joudut aloittamaan alusta

Ei minua voi nähdä

Älä kuvittele olevasi turvassa

tarkalta katseeltani

Tule jo sieltä pois,

lasken hitaasti kymmeneen

Ei, en minä palaa

En jaksa enää odottaa,

pitääkö sinut hakea sieltä?

Olet itsepäinen kuin aasi,

etkä kovin viisas.

Ei sillä ole väliä;

Tämä verho on esirippu,

jonka takaa elämäni alkaa

Sinulta näkymättömissä

Nimetön

Hän kävelee yksin

käsi kädessä tuulen

ei koskaan löydä kadottamaansa

polulta pimeän

Häm ei ole enää olento,

vain vaeltava sielu

Ikuisessa yössä

hän tomuksi hajoaa

tuulen kuiskaukseen