aivomyrsky

jos sanoja sataa aivoihin liikaa, ne tulvii yli ja tulee suusta ulos pitkänä monologina

Pelon hampaat

Eilen näin pelon katselevan minua pimeästä nurkasta.
Aluksi se vain piilotteli mustana aavistuksena nurkassa
niin etten edes oikeastaan huomannut sen olemassaoloa.
Kun nousin ylös, näin silmäkulmastani pelon värähdyksen
joka kavalsi minulle sen olinpaikan.
Se värähteli kaikkialla - sohvan alla, verhojen kätköissä,
peilissä, selkäni takana ja portaikon varjoissa.
Jollen pysyisi paikallani, se hyökkäisi kimppuuni
takaapäin ja puukottaisi hengiltä mustalla veitsellään.

Seison yhä aloillani, odottaen.
Tunnen mustien hampaiden kiipeävän käsivarttani.
Se nielaisee minut yhtenä suupalana ja jättää jäljelle

vain jäätyneen kuvajaisen

Kyrie

God, have mercy for the fallen,
who no longer wander with feet their own,
no longer yearn for your grace,
no longer have faith in your kindness

God, have mercy for the sinful,
who no longer  remember their wings,
no longer value their lives,
no longer can reach Heaven

God, have mercy
for you are Father for us all,
for you are the heavenly fire,
for you are the crown of life

Ruttusilmä vaeltaja

Ruttusilmä vaeltaja
kalastushattu päässä
tietää mistä löytää kalaa
vaikka joka säässä.

Seinän takaa löytää
kuusi kullanmurua.
Pohtii siinä: "Onko näistä
auvoa vai surua?

Enpä tiedä, anti olla,
parempi on näin,
köyhän miehen tie käy
merenrantaa päin."

Näen tuolla, nuotiolla
onnellisen miehen
joka ainoastaan tyytyy
raivaamaansa tiehen.

Kalmankukka

Huomenna aurinko nousee
mustana mullasta
levittää säteensä
pimeyden kukinnoksi veriselle taivaalle

Tuore ja tappava, kaiken riisuva pimeys

Mitä sitä turhia elämää enää muuttamaan,
loppu on käsillä

Mustavalkoinen sateenkaari
jysähtää taivaalle kuin piste päälle iin

Elämä pysähtyy

Näen paljaan surusi

Yet another comment:

Kysyn, onko mitään
minkä vuoksi elää ja hymyillä
onko petoksenkin varjo valhetta

Kysyn myös, minkä tähden
sinä elät ja hymyilet
vaikka hukutettu jo olet

Näen sen, mitä sinä et
sen mustan veren, joka
sanojen suonissa sykkii

Kerron sinulle
uhraamalla sieluni paperille
jotta se tottelisi

Tiedän, miltä sinusta tuntuu
Se viiltää, se tahtoo hukuttaa, tappaa

Vaikka minä periksi annoinkin, niin elä sinä
Näe valkea paperi musteen takana
Näe valo, joka sanoille kaihdinten välistä lankeaa

Sinun runosi on elävä

Kommenttini erääseen runoon:

Näen tekstissäsi värejä, pintoja, muotoja
jotka alati nimeään vaihtavat
Maistan sen, se on hedelmäinen ja raikas
siinä missä minun on kuiva, mehuton

sisällä suuri kivi, joka täytyy sylkeä pois

Runostasi jää
hyvä maku suuhun

Joudu jo, kesä

Lauta, epävakaa hieman

keinuu, kun sen päällä tanssin balettia

Valveuni

Kerran keskustelin erään vanhan miehen kanssa siitä,

onko puilla olemusta.

Mies sanoi:

"Männyt o nuarii neitoj

koivut ylväi prinsessoj

ja mää ole vanha tammi!"

En tohtinut uskoa.

Höperö vanha ukko.

Kuvittelee olevansa tammi...

"Vain kosk mää ole jo vanha

ei meinaa että kahjo oisin.

Vaan täytyypi mennä,

jatkoja nuorel neiril!"

Vasta nähdessäni kuhmuisen tammen nousevan bussiin

pyörsin mielipiteeni.

Gladius

Olet myrkyllinen,

elohopealla kastettu

epätoivon pappi

Sormesi on tikari,

joka tähtää silmieni väliin

"Kasvosi, ne ovat

sulanutta pakastetaikinaa

Jalkasi, ne kaksi

hyvin pulskaa kinkkua

kiinnittyvät saumattomasti

valtaisaan päärynään,

joka on vartalosi"

Osaan minäkin olla murhaavan julma

Vaikken minä sanoilla

sisintäsi syövytäkään.

Kun katseesi tikarit

kimpoavat kilvistäni takaisin,

sokeudut ja huudat armoa

Victoria

Rajan taakse

Hän heitti varjonsa syliini

leikkasi sen irti kantapäistään

ja lensi pois

Varjo kuoli käsivarsilleni

Suljin sen laatikkoon,

hautasin metsään

Enkä enää erottanut häntä

tähtien joukosta

vaikka yöt yritin

Olet sokea

Totuus ei aina ole kaunis. Se voi olla karvas niellä, ja juuri kun sen luulee vihdoin nielleensä, se karkaa ulos ja lätsähtää lattialle. Raaka totuus aiheuttaa usein vastaavia oireita. Sitä vain piilotellaan - tai sitten leikitään, ettei mitään totuutta olekaan, ettei ole mitään uskottavaa.

Ranta niin kaukainen

Sieluni on tyhjä, pölyttynyt kuppi,

hylätty sydämen perukoille

Helppohan sellainen kuppi olisi singota seinään

jos sen taas joskus löytäisi

Itkeä sitten syviä viiltoja lihassaan,

sielun sirpaleiden kosto heittäjälle

Sinä kuitenkin sanot, ettei se mitään auta

vaikka särkisi sydämensä

ja uisi pimeydessä,

sukeltelisi surun pohjamudissa vailla suuntaa

Sinä seisot sieluni päällä

ja sitä vartioit öin päivin

jotten heittäytyisi pimeyteen

ja uppoaisi sinne hitaasti

Kun sanot hymyillen,

ettet tarvitse muuta kuin hymyni

Annan sen sinulle lasisessa laatikossa,

jonka läpi näkyvät käteni viiltojen väsyttämät

Maalaat naurun kasvoilleni

Odotan, että kaikki muuttuu todeksi

Ikävä

Maailmani on täynnä sinua

Puiden puheessa kuulen äänesi,

tähtien takana kirkkaat silmäsi

sanovat: odota minua

Odotan

kunnes tuuli laantuu ja tähdet himmenevät,

luonto hiljenee ja aurinko sammuu

kun sinä palaat

Nimetön

Istuin satamalaiturilla odottamassa laivaa
Joka ei koskaan saapunut

Kuvittelin kai näkeväni sen uuden huomisen varjossa taivaanrannassa
Ei se koskaan tullut minua hakemaan

Keräsin kyyneleeni, nousin ja lähdin pois

Tahdon olla yksin

Katse jo valmiiksi pilvinen,

harmaa

Pieni tekemättä jäänyt asia,

sanomatta jäänyt sana

mielen myrskyssä

Ukkonen ei ole kaukana

Rajana vain taivas

Taivas on liian

matalalla

kun ajatukseni liitävät

korkealla

Suomenlinna, II

Lokin pyrstö piirtää ilmaan

näkymättömän viivan

jota katseeni seuraa

Kallio kuin hylkeen nahka

Siellä lokki merta vartioi

Suomenlinna

Aurinko kävelee taivaankannen yli

ja sen polku heijastuu veteen

joka minulle kuiskailee

kalliota vasten

Kaislalla piirrän veteen sanoja

jotka tuuli maalaa pois

Hämärää

Joskus

istuin pimeässä huoneessa yksin

hämärän kanssa vieretyksin

Tuulenneito

Sumuhuntu otsallansa,

päivänpaiste kruununansa

tuulenneito, kesän lapsi

saapuu helmat helkkyen

Pulpahti mieleen

Vesi laulaa kuopassaan

alla vihreän, puhuvan katon

Hän

Sanoin sille, että tulee

ajoissa kotiin

Näin sen silmissä

vuoristojärvet

Se vain hymyili

Nimetön

Herra loi kauniit asiat

jotta emme surisi

vaan muistaisimme iloita

Ilolla on siivet,

jotka kantavat kauas

Piiloleikki

Astun verhon taakse

Palaat vielä ymmärrettyäsi,

että huono piilohan se on

Sinut löytää heti,

joudut aloittamaan alusta

Ei minua voi nähdä

Älä kuvittele olevasi turvassa

tarkalta katseeltani

Tule jo sieltä pois,

lasken hitaasti kymmeneen

Ei, en minä palaa

En jaksa enää odottaa,

pitääkö sinut hakea sieltä?

Olet itsepäinen kuin aasi,

etkä kovin viisas.

Ei sillä ole väliä;

Tämä verho on esirippu,

jonka takaa elämäni alkaa

Sinulta näkymättömissä

Nimetön

Hän kävelee yksin

käsi kädessä tuulen

ei koskaan löydä kadottamaansa

polulta pimeän

Häm ei ole enää olento,

vain vaeltava sielu

Ikuisessa yössä

hän tomuksi hajoaa

tuulen kuiskaukseen

Tuntematon

On kylmä

Mies seisoo pysäkillä

selin minuun

Astuu sivulle ja takaisin

Nousee bussiin

selin minuun

Jäi mimulle tuntemattomaksi

Bussia odottaessa

Aurinko kurottaa

pilvien läpi

Autotie humisee

Jossain kaikuu paloauton ääni

Mies istuutuu ja

juo mehua

Kirpeä ilma puree

korvat punaisiksi

Sanat

Tunnen, kuinka sanat

virtaavat suonissani

sydämeni sykkii

Kynästä ne vuotavat paperille

yhtenä helkkyvänä virtana

elän sanoista

Olen pianisti ilman soitinta,

laulaja ilman ääntä

sanat ovat soittimeni

Suoneni eivät kuivu,

sillä sanat tulvivat

sydämestä ja täytyn

Sanoillani maalaan,

sanoissani elän

Sanoillani puhkaisen taivaaseen reiän, 

josta valo hyökyy sineen

tunnen suonteni sykkeen

Sanani itävät, kasvavat

ja viheriöivät paperilla

aina metsäksi saakka

En kavahda piruja,

sillä kynä on säiläni,

jolla ne murskaan

Sanani ovat silmille ruokaa,

jotta sinäkin täyttyisit niistä

Sanat ovat ystäväni, perheeni, kotini

minä asun kielessä

elän siinä 

Kevät

Oksa pukeutuu lehtiin
ojentuu itään
nähdäkseen, kuka
tuulella ratsastaa

Tuulenneito, kultatukka
kylvää kukkia
hiljaa oksalla laulaa

Requiem

Pianon koskettimille

sataa kyyneliä

kirpeitä, punaisia

Suru soittaa virttä

Nocturne

Varjo piirtää musteella
mustalle kankaalle

Muste sulaa
tummaksi pilvipeitoksi
metsän varjokuvaksi
ja kadonneeksi kuuksi

Nimetön

Minut on eristetty muurein,

suljettu pimeään laatikkoon

ja toivottu, että

hajoan tomuksi

sellaista aikomusta minulla ei ole

Maalari

 

Vanha mies istui

pilven reunalla

otti käteensä siveltimen

ja polvistui.

Hän maalasi auringon kiharat,

valoi ilman valtiaille siivet

ja avasi taivaankannen tähdille.

Vaan sydämeensä

hän sulki hopeisen siveltimen

ja istui katsomaan

kuinka kaikki heräsi eloon.

Lokakuu

Minut löytää

sienen alta,

kastehelmen sisältä,

sammakon silmistä,

etanan polusta

ja tuulen surusta

Määritä minut

En koskaan tahtonut syntyä pahaksi

enkä näyttää karulta,

siltä että sisälläni on vain tyhjää ivaa

Halusin olla ystävä

ja kaikkien rakastama lapsi,

kasvoilla hymyn itu

Olet synkkyys

joka imee meistä elämän

En tahtonut nähdä totuutta
jonka kuulin

Olet varjo

joka sokaisee silmämme

eikä sinussa ole mitään hyvää

Sinä kai sen tiedät

Pysäkillä

kuljen

sumu ja raitiovaunut seuranani

näen sinut

mustan lasin läpi

seisot siinä, mutta tavoittamattomissa

etkö kuule, kuinka mieleni kirkuu

etkö huomaa, että seison keskellä suojatietä

silmäsi ovat vain varjot

sinulle

olen vain raitiovaunun kolketta

Puhtaalta pöydältä

Päivät

ovat kuin pöytiä.

Ne voivat tahriintua

mustiin kyyneliin

vääriin hymyihin

ja valintoihin.

Pöydät

voi kuitenkin pestä.

Muistathan pestä

omasi

Kirjoittajan tuska

Ne, joita kovasti etsin,

ovat poissa.

Syvällä, syvällä kallion

sisässä

Minulta kadonneet

onnen helmet

Tyhjyys kaikuu

 
Seison

sanojen haudalla

Neito Kesä

Askelet keveät

sametinpehmeät

nurmella vehreällä

Vesi laulaa

kuopassaan

äänellä heleällä

Alla kuiskivan,

vihreän katon

näen kutsuvan näyn

Veikon nalle

Piti Veikon hammasta purra,

on se kovaa työtä surra:

"Missä on mun lempinalle?"

Taisi jäädä sängyn alle!

Veikko etsi suruissaan:

"Milloin nallen syliin saan?"

Vaan äiti nallen pian toi,

nyt Veikko taasen iloita voi!

Elli hammaslääkärissä

Olipa kerran etana Elli.

Sill' oli suussa karamelli.

Tuli peikko, reiän hakkas'.

Elli sitten hymyilemästä lakkas'.

Hammaslääkäri Elliä auttoi,

paikan isoon reikään laittoi,

sanoi etana Ellille:

"Vaikka tekis' karkkia mieli,

pidä silti kurissa kieli."

Elli parka itki hiukan

kun saikin lohdun niukan.

Vaan hammas ehjä jälleen -

parempi se on tälleen.

Yössä

Lapsi itkee yössä

     langennut taivaan tieltä

fanpop.com

     siipensä särkyneet

Sylissä valkea vaate

     tahrainen

     kyynelten kyllästämä

"Isä, missä olet

     älä minua hylkää

     minua vaivaista

Isä, oletko se sinä

     kuuletko minua

     näetkö"

Ei kuule hän sanaa

     lämmintä, kutsuvaa

     taivaan mannaa

Katsoo hän kämmeniään

     verestä punaisia

     yön suutelemia

Surun miekka hänet lävistää

     synti maahan virtaa

     pisaroina vuolaina

"Isä, missä olet

     älä minua hylkää

     kuuletko minua"

Taivaankansi avautuu

     taivaan porteilla

     laulavat enkelit

"Tässä, olen lähelläsi

     vierelläsi yhä kuljen

     näetkö?"

Lapsi jättää siipensä särkyneet

     nousee, näkee

     tarttuu käteen Isän

Isä lapsen kotiin kantaa

     lapsi Isää kiittää

     saa siivet puhtaanvalkoiset

Uskoo elämänsä haltuun Jumalan

Totuudelle sokea

Sanat putoilevat

korviini hunajasateena.

Minä maistan niiden makeuden,

joka minut huumaa.

Sokerista soenneena

seuraan tuota jumalaista ääntä

joka minut käärii samettiin.

Lopulta en näe

Kuulen vain

Maa altani  

 

 k

             a

                      t

                                o

                                      a

                                                  a

Toiveajattelua

Peili on ikkuna

josta näkee toiveensa

ja pelkonsa

ja, jos oikein siristää,

ehkä itsensä

Kaksonen

Hei, sinä kaksoseni

Miksi toistat liikkeeni,

liioittelet eleeni?

Miksi katsot minua

lasisilmilläsi?

Eikö sisälläsi ole muuta

kuin ilmaa?

Olet aivopessyt itse itsesi

ja kehtaat vielä uskoa,

että olet ainutlaatuinen.

Olet väärässä.

 

Halveksit itseäsi.

Mother

Mother said,
'Now, now, be a good girl.'

How could she know
of my inner sorrow
that bursts out at night;

All what I did
was not so splendid:
crying with all my might.

Mother said,
'Now, now, clean that room of yours!'

Little did she care
of my shy prayer
to be left all alone.

The break of day,
so fully grey
made my mind be blown.

Mother said:
'Come here, my little fairy!'

But it was too late,
determined by fate -
I was already grown up.

Path

From south to west

lies the path of wind.

I see Lady Wind dancing her way through the mist;
and look, isn't that the path of hers?
A golden hair of Mother Sun!

I feel the wind under my feet
and step on the invisible road
which will take me to Heaven.

Kyynel

Joskus näen kuinka musta väri

valuu pitkin seinää

ja täyttää huoneen.

Minä hukuttaudun siihen

huomisesta huolimatta

Silmäni sammuvat 
Minä elän

Morsian

Varjot, nuo yön lapset

kasvavat kantapäistä

Kuu katselee

sumuhuntu otsallansa

Huokaus minut lävistää

Ukon hapset

Tuuli tekee hiuksiin pesän,

viipyy siinä koko kesän

laskee harvat

hiuskarvat

jotka ukon päässä on.

Kosketus

Pieni ikkuna,

vihreä lasi

kuin eukon poski.

Uteliaana

tuulenneito

hentoon lasiin koski.

Kehtolaulu

Oi, jos matkani päähän näkisin
vaan näe en, vain kuljen.
Ja kun yö laskeutuu hiljaisin,
silmäni väsyneet suljen.

Maailman lapsi, ken liet, muista:
vie perille kaikki tiet,
älä itseäs' suruun suista.

Naurun kaiku

Auringon roihu taivasta vasten
pimeyttä pilkkaa
Kiirii veden yli nauru lasten,
riemua silkkaa

Vaan kun pimeys kesään hiipii,
valo pakenee
Sydämen, sielunkin rikki riipii
mieleen etenee

Hylätty olento maahan vaipuu,
taistelussa lyöty
Tyhjässä rinnassa ontto kaipuu,
sydän on syöty

Pimeyden tossut maata vasten
vaiti astuu
Vaiennut on riemu lasten,
poski kastuu

Kerran vielä aurinko nousee
lakkaa sade
Murhe joutuin pakoon juoksee
valolle kade

Usko, toivo, älä pelkää,
jo koittaa aamu
Katkeruuden miekka hylkää
ja surun haamu

Sillan yli kulje


Kuule; kiirii nauru yli vetten