Ranta niin kaukainen

Sieluni on tyhjä, pölyttynyt kuppi,

hylätty sydämen perukoille

Helppohan sellainen kuppi olisi singota seinään

jos sen taas joskus löytäisi

Itkeä sitten syviä viiltoja lihassaan,

sielun sirpaleiden kosto heittäjälle

Sinä kuitenkin sanot, ettei se mitään auta

vaikka särkisi sydämensä

ja uisi pimeydessä,

sukeltelisi surun pohjamudissa vailla suuntaa

Sinä seisot sieluni päällä

ja sitä vartioit öin päivin

jotten heittäytyisi pimeyteen

ja uppoaisi sinne hitaasti

Kun sanot hymyillen,

ettet tarvitse muuta kuin hymyni

Annan sen sinulle lasisessa laatikossa,

jonka läpi näkyvät käteni viiltojen väsyttämät

Maalaat naurun kasvoilleni

Odotan, että kaikki muuttuu todeksi

Ikävä

Maailmani on täynnä sinua

Puiden puheessa kuulen äänesi,

tähtien takana kirkkaat silmäsi

sanovat: odota minua

Odotan

kunnes tuuli laantuu ja tähdet himmenevät,

luonto hiljenee ja aurinko sammuu

kun sinä palaat

Nimetön

Istuin satamalaiturilla odottamassa laivaa
Joka ei koskaan saapunut

Kuvittelin kai näkeväni sen uuden huomisen varjossa taivaanrannassa
Ei se koskaan tullut minua hakemaan

Keräsin kyyneleeni, nousin ja lähdin pois

Tahdon olla yksin

Katse jo valmiiksi pilvinen,

harmaa

Pieni tekemättä jäänyt asia,

sanomatta jäänyt sana

mielen myrskyssä

Ukkonen ei ole kaukana

Rajana vain taivas

Taivas on liian

matalalla

kun ajatukseni liitävät

korkealla

Suomenlinna, II

Lokin pyrstö piirtää ilmaan

näkymättömän viivan

jota katseeni seuraa

Kallio kuin hylkeen nahka

Siellä lokki merta vartioi

Suomenlinna

Aurinko kävelee taivaankannen yli

ja sen polku heijastuu veteen

joka minulle kuiskailee

kalliota vasten

Kaislalla piirrän veteen sanoja

jotka tuuli maalaa pois