aivomyrsky

jos sanoja sataa aivoihin liikaa, ne tulvii yli ja tulee suusta ulos pitkänä monologina

Pelon hampaat

Eilen näin pelon katselevan minua pimeästä nurkasta.
Aluksi se vain piilotteli mustana aavistuksena nurkassa
niin etten edes oikeastaan huomannut sen olemassaoloa.
Kun nousin ylös, näin silmäkulmastani pelon värähdyksen
joka kavalsi minulle sen olinpaikan.
Se värähteli kaikkialla - sohvan alla, verhojen kätköissä,
peilissä, selkäni takana ja portaikon varjoissa.
Jollen pysyisi paikallani, se hyökkäisi kimppuuni
takaapäin ja puukottaisi hengiltä mustalla veitsellään.

Seison yhä aloillani, odottaen.
Tunnen mustien hampaiden kiipeävän käsivarttani.
Se nielaisee minut yhtenä suupalana ja jättää jäljelle

vain jäätyneen kuvajaisen

Kyrie

God, have mercy for the fallen,
who no longer wander with feet their own,
no longer yearn for your grace,
no longer have faith in your kindness

God, have mercy for the sinful,
who no longer  remember their wings,
no longer value their lives,
no longer can reach Heaven

God, have mercy
for you are Father for us all,
for you are the heavenly fire,
for you are the crown of life

Ruttusilmä vaeltaja

Ruttusilmä vaeltaja
kalastushattu päässä
tietää mistä löytää kalaa
vaikka joka säässä.

Seinän takaa löytää
kuusi kullanmurua.
Pohtii siinä: "Onko näistä
auvoa vai surua?

Enpä tiedä, anti olla,
parempi on näin,
köyhän miehen tie käy
merenrantaa päin."

Näen tuolla, nuotiolla
onnellisen miehen
joka ainoastaan tyytyy
raivaamaansa tiehen.

Kalmankukka

Huomenna aurinko nousee
mustana mullasta
levittää säteensä
pimeyden kukinnoksi veriselle taivaalle

Tuore ja tappava, kaiken riisuva pimeys

Mitä sitä turhia elämää enää muuttamaan,
loppu on käsillä

Mustavalkoinen sateenkaari
jysähtää taivaalle kuin piste päälle iin

Elämä pysähtyy

Näen paljaan surusi

Yet another comment:

Kysyn, onko mitään
minkä vuoksi elää ja hymyillä
onko petoksenkin varjo valhetta

Kysyn myös, minkä tähden
sinä elät ja hymyilet
vaikka hukutettu jo olet

Näen sen, mitä sinä et
sen mustan veren, joka
sanojen suonissa sykkii

Kerron sinulle
uhraamalla sieluni paperille
jotta se tottelisi

Tiedän, miltä sinusta tuntuu
Se viiltää, se tahtoo hukuttaa, tappaa

Vaikka minä periksi annoinkin, niin elä sinä
Näe valkea paperi musteen takana
Näe valo, joka sanoille kaihdinten välistä lankeaa

Sinun runosi on elävä

Kommenttini erääseen runoon:

Näen tekstissäsi värejä, pintoja, muotoja
jotka alati nimeään vaihtavat
Maistan sen, se on hedelmäinen ja raikas
siinä missä minun on kuiva, mehuton

sisällä suuri kivi, joka täytyy sylkeä pois

Runostasi jää
hyvä maku suuhun

Joudu jo, kesä

Lauta, epävakaa hieman

keinuu, kun sen päällä tanssin balettia

Valveuni

Kerran keskustelin erään vanhan miehen kanssa siitä,

onko puilla olemusta.

Mies sanoi:

"Männyt o nuarii neitoj

koivut ylväi prinsessoj

ja mää ole vanha tammi!"

En tohtinut uskoa.

Höperö vanha ukko.

Kuvittelee olevansa tammi...

"Vain kosk mää ole jo vanha

ei meinaa että kahjo oisin.

Vaan täytyypi mennä,

jatkoja nuorel neiril!"

Vasta nähdessäni kuhmuisen tammen nousevan bussiin

pyörsin mielipiteeni.

Gladius

Olet myrkyllinen,

elohopealla kastettu

epätoivon pappi

Sormesi on tikari,

joka tähtää silmieni väliin

"Kasvosi, ne ovat

sulanutta pakastetaikinaa

Jalkasi, ne kaksi

hyvin pulskaa kinkkua

kiinnittyvät saumattomasti

valtaisaan päärynään,

joka on vartalosi"

Osaan minäkin olla murhaavan julma

Vaikken minä sanoilla

sisintäsi syövytäkään.

Kun katseesi tikarit

kimpoavat kilvistäni takaisin,

sokeudut ja huudat armoa

Victoria

Rajan taakse

Hän heitti varjonsa syliini

leikkasi sen irti kantapäistään

ja lensi pois

Varjo kuoli käsivarsilleni

Suljin sen laatikkoon,

hautasin metsään

Enkä enää erottanut häntä

tähtien joukosta

vaikka yöt yritin

Olet sokea

Totuus ei aina ole kaunis. Se voi olla karvas niellä, ja juuri kun sen luulee vihdoin nielleensä, se karkaa ulos ja lätsähtää lattialle. Raaka totuus aiheuttaa usein vastaavia oireita. Sitä vain piilotellaan - tai sitten leikitään, ettei mitään totuutta olekaan, ettei ole mitään uskottavaa.

Ranta niin kaukainen

Sieluni on tyhjä, pölyttynyt kuppi,

hylätty sydämen perukoille

Helppohan sellainen kuppi olisi singota seinään

jos sen taas joskus löytäisi

Itkeä sitten syviä viiltoja lihassaan,

sielun sirpaleiden kosto heittäjälle

Sinä kuitenkin sanot, ettei se mitään auta

vaikka särkisi sydämensä

ja uisi pimeydessä,

sukeltelisi surun pohjamudissa vailla suuntaa

Sinä seisot sieluni päällä

ja sitä vartioit öin päivin

jotten heittäytyisi pimeyteen

ja uppoaisi sinne hitaasti

Kun sanot hymyillen,

ettet tarvitse muuta kuin hymyni

Annan sen sinulle lasisessa laatikossa,

jonka läpi näkyvät käteni viiltojen väsyttämät

Maalaat naurun kasvoilleni

Odotan, että kaikki muuttuu todeksi

Ikävä

Maailmani on täynnä sinua

Puiden puheessa kuulen äänesi,

tähtien takana kirkkaat silmäsi

sanovat: odota minua

Odotan

kunnes tuuli laantuu ja tähdet himmenevät,

luonto hiljenee ja aurinko sammuu

kun sinä palaat

Nimetön

Istuin satamalaiturilla odottamassa laivaa
Joka ei koskaan saapunut

Kuvittelin kai näkeväni sen uuden huomisen varjossa taivaanrannassa
Ei se koskaan tullut minua hakemaan

Keräsin kyyneleeni, nousin ja lähdin pois

Tahdon olla yksin

Katse jo valmiiksi pilvinen,

harmaa

Pieni tekemättä jäänyt asia,

sanomatta jäänyt sana

mielen myrskyssä

Ukkonen ei ole kaukana

Rajana vain taivas

Taivas on liian

matalalla

kun ajatukseni liitävät

korkealla

Suomenlinna, II

Lokin pyrstö piirtää ilmaan

näkymättömän viivan

jota katseeni seuraa

Kallio kuin hylkeen nahka

Siellä lokki merta vartioi

Suomenlinna

Aurinko kävelee taivaankannen yli

ja sen polku heijastuu veteen

joka minulle kuiskailee

kalliota vasten

Kaislalla piirrän veteen sanoja

jotka tuuli maalaa pois

Hämärää

Joskus

istuin pimeässä huoneessa yksin

hämärän kanssa vieretyksin